Tänään paino oli vielä tippunut, nyt vaaka näytti 73,8kg, jei! Mietin vaan miten se joskus yläasteen kahdeksannella luokalla näytti 30kg vähemään...

Palataan siis ajassa taaksepäin, ennen ahmimisongelmaa kärsin nimittäin laihuushäiriöstä, kai sitä anoreksiaksikin voi jo kutsua. Kaikki alkoi joskus 7. ja 8. luokan välimaastossa, kun aloin muuttua enemmän nasiellisempaan suuntaan. Päätin aloittaa karkkilakon joka kestäisi 4kk. Söin muuten vielä aivan normaalisti mutta aloin myös liikkua enemmän ja sain lähipiiriltä positiivista palautetta siitä kuinka hyvältä näytän kun olen hoikistunut. Halusin kuulla kehuja koko ajan enemmän ja niinpä liikkumiseni lisääntyi ja syömiseni vähentyi. Paino tippuikin noin kymmenisen kiloa puolessa vuodessa ja rippikuvassani näytän luurankomaiselta. 

Minulla ei ollut läheisiä ytäviä yläasteella, jotka asiaan olisivat puuttuneet. En ollut mitenkään yksinkään koulussa mutta lähinnä hengailin joissain porukoissa, joita en vapaa-ajalla nähnyt. Olin tunnollinen koululainen ja vapaa-aikani käytinkin lähinnä opiskeluun ja urheilemiseen. Vanhempani eivät aluksi kiinnittäneet laihtumiseeni huomiota, koska näkivät minua päivittäin ja tuskin huomasivat muutosta. Leivoin paljon ja laitoin ruokaa mutten itse tietenkään syönyt. Ysiluokalla liikunnanopettajani käski minua menemään terveydenhoitajan juttusille ja jouduin käymään painokontrollissa viikoittain, enkä enää laihtunutkaan vaan paino pysyi n. 45 kilossa. Vanhemmillenikin ilmoitettiin asiasta ja olivathan he tosi huolissaan minusta ja vahtivat että varmasti söin. 

Kesällä ennen lukioon menoa aloin "tervehtyä", löysin nimittäin taas herkkujen syömisen ilon joka on siitä asti ollut valloillaan. Söin tuolloin hirveitä määriä, koska se oli taas sallituua nälkäkuurin jälkeen ja paino alkoi nousta nopeasti. Syöminen vaan jäi päälle normaalipainon saavuttamisen jälkeenkin. Olisi varmaan pitänyt käsitellä asioita kunnolla jo tuolloin jottei vieläkin olisi tätä epänormaalia suhtautumista syömiseen. Minun selviytymiskeinoni on vaan aina liittynyt ruokaan, joko syön paljon tai sitten kontrolloin syömistäni. "Kaikki tai ei mitään" sopii minuun liiankin hyvin.

Mutta toivon että tämänkin kirjoittaminen auttaisi asioiden käsittelyssä ja saisi minut itsenikin tajuamaan miksi pakenen syömiseen ongelmiani. Mukavaa viikonloppua!

Aamulla kävin ensimmäisenä vaakalla ja se näytti 74,6 kg, eli nyt varmaan pahimmat ahmintaturvotukset on sulaneet ja jäljellä on se oikea "massa". Pudotettavaa olisi siis noin 10-15kg jotta voisin hyvillä mielin lähteä juoksu-urakkaani. Mutta aikaa onneksi on vielä! Avukseni olen ottanut myös Keventäjät-nettipalvelun, jonka avulla pystyn seuraamaan energiansaantiani ja -kulutustani. Lisäksi palvelu antaa ohjeet kuinka paljon minun tulisi saada energiaa päivässä, jotta laihdun oikeaan tahtiin. Palvelu on helppokäyttöinen mutta tietenkin kaikki on vaan viitteellistä koska ei esim. opiskelijaruokalan yrttisiä kalapaloja löydy ruokapäiväkirjan annoksista, joten on etsittävä vain se eniten muistuttava tuote. Lisäksi en mittaa annoksiani mitenkään, joten saatan arvioida joko aivan ylä- tai alakanttiin syömäni ruokamäärät. Parasta palvelussa on kuitenkin se, että oppii vähän ymmärtämään kunka paljon mikäkin oikeasti sisältää kaloreita, eikä tule ehkä syötyä niitä extra-voileipiä vaan huvin vuoksi! 

Tänään kävin tupla-spinning tunnilla, olin aivan kuitti kotiin päästyäni ja verensokeri turhan matalalla. Tunsin jo tunnilla että nyt on ehkä tankkaus epäonnistunut ja voimat alkoivat heiketä. On kamala tunne kun ei vaan jaksa ja huonoa oloa pukkaa. Nyt ainakin oin että klo 11 syöty tukeva lounas ei enää paljon auta viiden aikaan vaikka hedelmävälipaloja olinkin ennen jumppaa nauttinut. No kyllä ne juusto-kinkku-ruispalat ja kaakao maistuivat kun kotiin pääsin! :D 

Huomenna mun poikaystävä tulee kylään, enkä malttais millään odottaa! Viimeks ollaan nähty viime viikon torstaina, mutta se kävi vaan työreissulla yhden yön täällä. Ei se varmaan kovin kauan ehdi nytkään olla mut ihanaa silti. Ei kaukosuhteessa eläminen oo mitään herkkua (sen takia niitä herkkuja oon varmaan suun kautta liikaa nautiskellukin).

Tällasta tänään :)

No eilen sitten pärähti projekti virallisesti käyntiin! Kävin aamusta vaakalla ja lukema oli 76,7kg... Eli lievästi ylipainoinen nainen kun pituutta on se 171cm! Ja totuus on se, että vielä perjantaina (neljä päivää aikaisemmin) paino oli 74kg. Voinkin nyt heti aloittaa paljastamalla että olen kärsinyt lukioiästä asti ajoittaisesta ahmimisesta. Eli yhteensä jo noin 7-8vuotta. Ja nytkin siis viikonlopun käytin syömiseen ja paino nousi sen kolmisen kiloa. 

Milloin siis ahmin? Silloin kun olen yksin. Syön tylsyyteen ja yksinäisyyteen ja aina kun vähänkin tuntuu pahalta. Olen ehdollistanut itseni nyt niin monen vuoden ajan siihen, että itsensä saa palkita järkyttävillä ahmimisövereillä heti kun vähän on huono mieli. Välillä on parempia kausia jolloin en ahmi moneen viikkoon ja sitten taas repsahdan. Mutta välillä ahmiessa menee viikkokin putkeen, aloitan aamulla ja syön pitkin päivää heti kun vähän jotain mahaan mahtuu. Pahin kausi minulla oli noin vuosi sitten kun erosin pitkästä suhteesta, sen jälkeen en jaksanut enää kydä luennoilla vaan vietin päivät kotona tietokoneen ääressä ja kävin vain kaupassa tankkaamassa lisää evästä. Pahaa vaihetta kesti noin kolmise viikkoa ja painoin enimmilläni 80kg (auts). 

Kevään tullessa olo alkoi vähän parantua, kävin asian vuoksi YTHS:lläkin ja psykoterapiassa viisi kertaa. En enää ahminut juurikaan ja kesällä tapasin nykyisen poikaystäväni, joten elämä alkoi taas hymyilemään. Muutenkaan en kesällä juurikaan yksinäni ollut ja puuhaa riitti joten ei ahmimishimoa tullut.

Syksyllä iski kuitenkin taas arki vastaan ja oli helppo lohduttautua vanhoin pahoin tavoin. Poikaystäväni asuu muutaman sadan kilometrin päässä, joten tapaamme vain viikonloppuisin. Yksiäisinä iltoina opiskelustressin lisääntyessä ja tylsyyden iskiessä päälle aloin jälleen tulla kotiin lähi-Siwan kautta. Mukaan tarttui suklaata, karkkipussi, sipsejä, jätskiä, keksejä, pasteijoita jne. Perus juhlatarjottavien näköinen setti siis, mutta minäpä pidin juhlat vain itselleni! Mahaani mahtuu järkyttävä määrä ruokaa ja välillä kun pitää taukoa mahtuu taas lisää! En osaa selittää järjellä miksi näin teen, kai turrutan tunteeni syömiseen. 

Aamuisin kun herää ahmimispäivän jälkeen, olo on aivan turtana. Ei millään jaksaisi nousta ja kroppa on aivan turvoksissa, myös päänsärky on kova. Morkkis on tietenkin myös valtava. Mutta sekään ei enää niin kova koska olen pettynyt itseeni näiden vuosien aikana niin monia kertoja etten enää välitä. 

Joulun aikaan tuli taas parempi kausi, kun asuin poikaystäväni luona 5 viikkoa. Enhän minä kenenkään muun läsnäollessa ahmi. Eikä silloin tee edes mieli ahmia. Päätinkin niiden viikkojen aikana että nyt ahmiminen on loppu!!! Painokin tippui kivasti, olin saavuttanut pitkästä aikaa normaalipainon 72kg ja olo oli loistava! 

Mutta ei niin ei. Paluu arkeen oli taas liian vaikeaa. Ei minulla nykyään ole edes mitään itsekuria, joten kun tekee mieli kauppaan niin menen. En taistele mielitekojani vastaan koska tiedän repsahtavani kuitenkin. Olen taitava myös huijaamaan itseäni, saatan ajatella että ostan vain vähän tai että vielä tänään saan syödä ja huomenna alkaa uusi elämä. Mutta eivät ne ajatukset ole totta. Nytkin siis ennen tätä projektin aloittamista sallin itselleni järkyttävän ahmimissession, koska puoleen vuoteen ei saa syödä herkkuja. No painoa on siis entistä enemmän pudotettavana tämän "mukavan viikonlopun" jälkeen.

Nyt olenkin päättänyt kokeilla täydellistä kieltäytymistä herkuista(tiedän että se on ravitsemusterapeuttien ohjeiden vastaista, koska kaikkea pitäisi osata syödä kohtuudella eikä mistään saisi kieltäytyä.) Mutta olen kokeillut sitä kohtuutta eikä se vaan toimi!! Ajattelen silloin herkkuja paljon ja salliessani itselleni jotain, alan samantien suunnitella alitajunnassani seuraavaa herkutteluani jne... Nyt en vaan SAA syödä herkkuja puoleen vuoteen, se on kielto josta ei voi luistella itseä huijaamalla! Haluan myös kokeilla miltä tuntuu olla ilman jatkuvia sokerihumaloita ja ahmimisen jälkeisiä "krapuloita". Luulisi että energiaa olisi enemmän ja mieli virkeämpi. Mutta katsotaan!  

Tänään ilmottauduin Helsinki City Marathonille, joka on siis 17.8. Himpun verran reilu puoli vuotta siis aikaa!!! Päätin myös että tänään on viimeinen päivä kun syön herkkuja tämän puolen vuoden aikana. No senpä takia tällä hetkellä tätä kirjoitankin aivan sokeriähkyssä, pitäähän sitä nyt vielä viimeisen kerran revitellä oikein kunnolla! Laskiaispullia, jätskiä, suklaata, munkkia... Nami!!! Tulee kyllä niin vaikea alku tämän syömisen suhten, koska olen koko tämän astisen elämäni totuttanut kehoni läes jatkuvaan hyperglykemiaan. En vain saa kyllikseni herkuista! Puolen vuoden ajan aion siis pitää tätä blogia ja toivon, että se olisi yksi apukeino makean himon iskiessä. 

Mutta tämän kuuden kuukauden aikana ehdin varmasti kertoa sekä ruokaprobleemoistani, että kaikesta muustakin mitä elämässäni tapahtuu. Nyt alkaa jo jännittää että miten kaikki sujuu mutta usko on kova!! :D